Kesän suurin siivousprojekti on ollut varaston päivittäminen. Muuton yhteydessä sitä vain kantoi tavarat sisään, sulloi väsyneenä jonnekin. Nyt myöhemmin on sitten ärsyttänyt, kun mitään ei löydä, on liian täyttä, eikä mikään näytä hyvältä, siistiltä. Niinpä oli otettava härkää sarvista, aloitettava kaiken läpikäyminen, tarpeettoman kuljettaminen kierrätykseen, tai roskikseen. Urakka tuntui jo pelkkänä ajatuksena niin uuvuttavalta, että päätin porrastaa sen useaan eri siivouskertaan kesän aikana.  

Nyt kun olen saanut paljon turhaa pois, alkaa vaihe, kun sen mitä jää, voi pakata omiin selkeisiin laatikoihin, niin että kaiken myös löytää, kun sitä tarvitsee. Olen ylpeä siitä, että olen jo tässä vaiheessa, että mukavin osuus voi alkaa ja lopputuloskin hahmottuu. 

Väkisinkin siinä raivatessa ja siivotessa miettii, mihin ihmeeseen kaikkea tätä tavaramäärää tarvitsen. Suurin osa on ollut varastossa jo vuosia niin, että en ole edes muistanut sen olemassa oloa. Nyt, kun siihen kaikkeen uudestaan törmää, sitä käsissään pyörittelee, saattaa jälleen herkästi ajatella, että josko sittenkin vielä joskus.... vaan EI sanoo ääni sisälläni pontevasti, nyt et kyllä enää laita sitä takaisin laatikkoon tai hyllyyn, mitä iloa siitä siellä olisi. Päätin jo heti projektin alettua, että nyt pysyn tiukkana, nyt on pakko ottaa järki käyttöön. Vaan eipä ole ollut helppo taistella sisäistä hamsteriani vastaan, kun mielessä välkkyy jo erinäiset visiot siitä ja tästä, missä kyseistä asiaa voisi käyttää ja hyödyntää. On vain todettava, että mitä enemmän on tullut ikää, ei enää oikeasti jaksa kaikkea sitä mitä nuorempana jaksoi, ja haaveilikin, että nyt mieli on enemmän siinä, mikä on helppoa ja selkeää, missä painopiste on enemmän mukavassa elämän nautiskelussa, kuin kaiken väsäämisessä. 

Istun ja katselen keittiötäni, siirsin vanhan kaapin keittiöpöydän kaveriksi, kun uutta tasoa ei sitten löytynytkään tähän hätään. Ei siis mikroa hankita edelleenkään päätin, kun ei sille ole sopivaa paikkaa. Reilu kaksi vuotta sitten luovuin mikrosta ja hetkeäkään en sitä ole kaivannut, edes muistanut. Miten monesti me ajattelemme, että tuota ja tuota tarvitsemme, sellainen pitää vain olla, tai se on välttämätöntä, mutta kun sitä ei ole, elämä sujuu ihan yhtä hyvin ilmankin. 

Päätänkin nyt jatkaa matkaani pohtien edes vähän enemmän, mikä on välttämätöntä ja tarpeellista, luopua sisäisestä hamsteristani, ja nauttia selkeydestä ja pelkästä olemisen ilosta.