Kuuntelen hiljaisuutta ympärilläni ja se tuntuu olevan parasta terapiaa. Kuin laittaisi laturin seinää. Voisin viipyä näin loputtomiin, katsellen maisemaa ja kuunnellen hiljaisuutta. Noh ehkä se on osa loppuunpalamistani myös, sitä että ei jaksa mitään ylimääräistä, että kaipaa hiljaisuutta vaan. 

Oletteko koskaan miettineet, miten joka asiasta nykyään lähteekään ääntä, oli se sitten mikroaaltouuni, sähköhammasharja, tietokone, puhelin, imuri, peruuttava auto jne., puhumattakaan siitä, että ihmiset puhuvat puhelimeen kaikkialla, tai että kaupoissa ja kahviloissa soi radio tai musiikin tauotta, kaiken sen muun hälinän lisäksi. Hiljaista paikkaa saa hakea, jos edes löytää. 

Oli aikoja elämässäni, kun hiljaisuus tuntui liian vaaralliselle, se ahdisti minua. Maalla asuminen olisi tuntunut ajatuksenakin painajaismaiselta. En osannut olla yksin, en edes itsessäni, ja siksi hiljaisuus tuntui aina niin pelottavalta. Mitä enemmän sitä sitten alkoi tutustua itseensä, ja opin hyväksymään oman seurani, sitä helpommaksi kävi olla myös yksin. Lopulta siitä alkoi tulla nautinto. 

Oikeastaan muistan hyvin tuon hetken, kun päätin lopullisesti tehdä tuttavuutta yksinäisyyteni kanssa. Totesin sille, siis yksinäisyydelleni, joka siinä istui jälleen vastapäätäni, tuijotti minua ja odotti, että tässä me kaksi nyt olemme, sinä ja minä, ja näyttää sille, että muita ei ole, eikä tule, eikä ole mitään järkeä kuluttaa elämää pelkkään marisemiseen siitä, että olemme yksin. Kysyin, että mitä tehdään kaveri, laitetaanko juhlat pystyyn vai tehdäänkö jotakin muuta mukavaa. Tuosta hetkestä aloin nähdä vaivaa, tai ei se loppujen lopuksi sitten enää ollut edes vaivannäköä, laittaa itselle kaunista ja hyvää, kattaa aamupalaa, illallista tai muuta mukavaa, niin kun olisi toivonut jonkun muun kattavan minulle, tai minä hänelle. Vähitellen alkoi tuntua hyvälle ja nautinnollisellekin viettää aikaa itsekseen, laittaa mieleisellä tavalla ja tuntea syvää kiitollisuutta omasta rauhasta. On ollut hyvä oppia keskustelemaan itsensä kanssa, kysymään ja vastaamaan, viipymään itsessään. Hiljaisuus puhuu hurjan paljon silloin, kun ei ole mitään mikä häiritsisi sen sanomaa.

Mikään ei siis ole mahdotonta, ei edes mahdottomin, sen olen saanut oppia näkemään niin monessa asiassa elämässäni, täytyy vaan päättää mitä haluaa ja lähteä sitä kohti.