Istuimme ystävän kanssa rannalla ja katselimme horisonttiin. Sininen meri kimmelsi syysauringon lämmössä, päivä oli kerrassaan upea. Keskustelumme soljui asiasta toiseen, pohdimme monia elämän asioita, ja juttuhetki oli antoisa. Hetken mietimme siitä mihin aika riittää ja mihin ajan tulisi riittää. Miten helposti sitä nykyään jää vain sohvansa nurkkaan, saamatta aikaiseksi juuri mitään, potien siitä sitten huonoa omaatuntoa. 

Itse pohdin aina välillä sitä, miten tarkoituksenmukaista on edes pystyä joka asiaan, olla kaikesta tietoinen ja innostunut. Se ei vaan ole mielestäni mahdollista, eikä tavoiteltavaakaan, ja monesti täytyy itse herätellä itseään joutumasta huomaamatta sen imuun. Helposti tulee tunne, että pitäisi olla tietoinen joka asioista, lukea joka lehti ja kirja, uutinen ja jopa juoru, jotta tietäisi mistä ihmiset milloinkin puhuvat, saati sitten nettisivut, blogit, reseptit, matkasivut ja muotisivut, olla kaikesta ajan hermolla. Harrastaa liikkumista, olla mukana niin monessa ryhmässä ja piirissä, ennättää kulttuuriin, kuunnella musiikkia, luoda taidetta, vaikuttaa, ottaa kantaa jne. Perehtyä terveelliseen ruokaan, tehdä sitä itse, sisustaa ja matkustaa, olla trendikäs kuin muoti nukke jne. Aika on muuttunut valtavasti siitä, kun itse oli lapsi ja nuori. Siitä kun fanitettiin muutamaa idolia, Abbaa ja Kirkaa, kirjoitettiin käsin päiväkirjaa ja katsottiin tv Dallasia. Kun äidit ja isät löytyivät pääsääntöisesti kotoa tai olohuoneesta. Kun oli normaalimpaa, ettei joka kaveri harrastanut jotakin, vaan aika kului luistinradalla tai muuten vaan ulkona kavereiden kanssa. Luksusta oli päästä elokuviin, tai käydä hampurilaisella, tai upouudet pakkaskengät tai koululaukku. Aikaa oli olla rauhassa siinä missä oli, niiden kanssa jotka siinä olivat. 

Haluaisin löytää saman rauhan olla vain muutamissa asioissa, kiinnostunut ja keskittynyt vain joihinkin juttuihin, joista sitten ottaa ilo irti. Tuntea riittävänsä. Viettää aikaa siinä missä milloinkin on, kokematta jatkuvaa tarvetta rientää seuraavaan hetkeen. 

Toki on paljon kiinnostavaa ja niin paljon mahdollisuuksia tänä päivänä, niin helposti saavutettavia, mutta luulen ja uskon, että olen enemmän läsnä vähemmässä. Ja juuri tuota läsnä olemista kaipaan niin itsessäni, kun muissa ihmisissä. Sitä ettei tarvitse rynnätä, ehtiä, olla jo, että ei jokin muu koko ajan vie huomiota, keskeytä, kutsu jo toisaalle. Että voin pyhittää aikani tähän asiaan, tähän hetkeen, tähän tekemisen iloon, ja välillä myös vaan tekemättömyyteen.