Heinäkuu 2014

Istun kauniin vihreän pitsihuvilan terassilla, joka seisoo ylväänä suure kallion päällä. Tässä se on seissyt vuosisatoja ja nähnyt elämää enemmän kuin saattaa kuvitella. Sen seinät ovat kuulleet tuhansia tarinoita, sillä onhan tässä huvilassa ollut sodan aikana niin venäläismiehitys, kuin saksalainen- että suomalainen sotasairaala, sekä pensionaatti.

Tänään, kun uusi hellepäivä tekee tuloaan ja taivas on yhtä sininen kuin meri sen alla, mietin omaa tarinaani, jonka jätän näiden seinien sisälle. Syviä mietteitäni, joita saatan kuiskailla sen seinille, ja se lupaa minulle samaa vaitioloaan ja uskollisuuttaan, saan olla yksi tarina muiden joukossa. Rakastan tätä taloa. Rakastan sen ylväyttä kaikessa kauneudessaan, sen historiaa ja sen tarinoita. 

Eilen Bigi ja Antti Haahti kertoivat minulle koko Telliinan tarinan, huikean historian ja vietimme antoisan juttuhetken ennen päiväkahvia. Rakastettava omistaja pariskunta, jotka aina yhtä sydämellisesti ottavat vastaan ja ovat valmiita olemaan avuksi, sekä juttelemaan kun joku sitä kaipaa. Sain kuulla hauskoja tarinoita, niin Antin lapsuudesta, villan vieraista, kun tomerasta entisestä emännästä. 

Nostan jälleen pääni ja katson alas rannalle, jossa ensimmäiset uimarit ovat saapuneet viettämään lomapäiväänsä. Näen saman hölkkäävän miehen kuin hetkeä aiemmin, nyt hän hölkkää takaisinpäin, ja jokin hänen päättäväisessä olemuksessa puhuttelee minua. Siinä miten hikistä puuha on, miten päättäväisyyttä vaativaa, niin fyysisesti kuin henkisesti. On pysyttävä rytmissä, laitettava tossua toisensa eteen, lähdettävä vaikka ei huvittaisi, vaikka helpommallakin pääsisi. 

Löysin oman hölkkäni katsellessani tuota miestä, samaistumiseni sen työläyteen, mutta samalla sen tuomaan nautintoon olla päättäväisellä matkalla kohti parempaa oloa. Asiat ovat tahdosta kiinni, ja jollei laita tossua toisen eteen, ei saavuta yhtään mitään. Hölkkäni, jonka tarkoituksena on tehdä omaa henkistä kasvuani. Ei mitään sen ihmeellisempää kuitenkaan kuin kasvattaa itseään siihen suuntaan millainen haluan olla, minkälaista ihmisyyttä jakaa ja saada. Rakkauden maailmaa. Olla olematta henkisesti veltto, penseä, tylysanainen ja itsekeskeinen. 

Olen miettinyt, että jos rakastaisimme yhtä paljon muiden kertomaa kuin omasta itsestämme puhumista, maailma olisi niin paljon parempi paikka elää. Jos haluaisimme kuunnella sen sijaan että odotamme malttamattomana vuoroamme saada kertoa omaamme, tulisimme kaikki enemmän kuulluiksi ja ravituiksi. Jos antaisimme muille sen mitä haluamme niin kipeästi itse saada, olisimme kaikki enemmän saamisen puolella kuin tyhjiä ja vailla nähdyksi tulemista. Rakkauden kieli ei ole vaikea kieli, sillä jokainen meistä janoaa sitä kaiken aikaa. Jokainen odottaa malttamattomasti tulla kuulluksi ja nähdyksi, kokea kauniita sanoja tylyjen sijaan. Uskallanko minä tänään rakastaa ja kasvattaa maailmaa rakkaudella, uskallanko minä elää sellaista elämää, jota pohjimmiltaan kaipaan, antaa sitä mitä itse odotan saavani. Uskallanko tänään nähdä enemmän muita, uskoa että vaikka anna, minulle riittää myös, että hymy vastaa hymyyn, ja kohteliaisuudella voitetaan moni mielipaha. Iloinen olemukseni voi pelastaa jonkun päivän, lisätä hyvyyttä ja poistaa raukkuudettomuutta. Jaksanko tänään hölkätä edes hetken pidempään kuin eilen....

Villa Tellinna kaikessa kauneudessaan. Niin monta kesää, niin ihania hetkiä.