Löysin yllä olevan piirustukseni koneeltani, tai siis ottamani kuvan siitä. Tuossa vaiheessa se oli vielä keskeneräinen. Se on ajalta jolloin aikuisten värityskirjat eivät vielä olleet muodissa tai hitti, se miten terapeuttista ja rauhoittavaa on istua värittelemässä. Sen terapeuttisuuden löysin ihan itse, kun yritin väsymyksessäni nollata itseäni työpäivien jälkeen ja kaikessa hiljaisuudessa tein tuota kuvaa. Pian huomasin, miten mieltä rauhoittavaa oli vain keskittyä siihen ja miten kynän monotoninen liike rauhoitti. Tuntui aika hupaisalta, kun sitten luin ja kuulin aikuisten värityskirjoista, kun ne ilmestyivät. Varmaan koko asia on keksitty jo hyvin kauan sitten, me vain hukkaamme tärkeitä juttuja ja löydämme ne sitten taas uudelleen omalla tavallamme. 

Nykyään minulla on kotona suurimmaksi osaksi aina hiljaista. En väsymykseni takia jaksa juurikaan kuunnella musiikkia tai radiot. Toki hetkittäin niinkin tapahtuu, mutta melko pian haluan jo sulkea kaikki äänet. Ja jos kuuntelen radiota, kuuntelen yleensä ruotsinkielistä ohjelmaa, sillä jaksan sitä paremmin, aivot eivät niin väsy. Tuo saattoi kuulostaa kummalliselta, mutta niin se vain on, suomeksi joutuu tarttumaan liikaa sisältöön ja kieleen, ruotsiksi osa menee ohi tai tulee pehmeämmin. Ja ilokseni voin todeta, että ruotsin ymmärrys on kosolti lisääntynyt näiden kuuntelu hetkien myötä.  

Eniten rakastan kuitenkin hiljaisuutta, rakastan sitä niin paljon, että totean usein ääneen itselleni - ihanaa mikä hiljaisuus! 

Jostain syystä kotiini on myös alkanut ilmestyä nukkuvia enkeleitä. Ne lohduttavat minua. Nämä ovat Maaritin töitä. Tuo taulu oli myös työpaikkani työhuoneessa viimeisinä vuosina, ja jotenkin se antoi minulle luvan olla väsynyt, lohdutti aina kun katseeni osui siihen.

 

 Maarit Lassila Art

 

 Maarit Lassila Art