Katselen taivaanrantaa, joka punertaa talviauringon laskiessa suurten kuusten taakse. Vahvaa tummaa, samalla orastavaa valoa ja punaisen värin kauneutta. Yksi vuosi taas kiertänyt kierroksensa ja eletään sen viimeisiä tunteja.

Tämä vuosi vaihtuu kevein miettein, toisin kun niin monet ennen tätä. Mieli on valoisa, iloinen ja toiveikas. Toiveikas itselle, ei niinkään odotuksille. Itse asiassa en odota mitään, en mitään erityistä, on vain hyvä olla tässä, ja samalla tietää että elämä on liikkeessä. Tuntuu hyvältä, ettei määränpäätä tai sen suuntaa ole määritetty, on vain matka ja sen tuoma ilo. On ihanaa oivaltaa olemisen taito, olemisen ilo, joka orastaa oivalluksen riemua.

On ollut pitkä matka siihen, että on oppinut olemaan ohjailematta elämää. Lopettanut hakkaamasta päätä seinään. Nykyään tunnistan ja tiedostan melko pian, kun yritän järkkäillä asioita tahtomallani tavalla ja hoksaan luovuttaa. Eihän elämä pääsisi minua yllättämään, jos en anna sille tilaa juosta vapaana, olla sitomatta sitä omiin pienii käsityksiini. Mitä uutta voi syntyä, jos olen sen jo etukäteen muokannut tahtooni. 

Yritän siis tulevanakin vuotena pitää näppini erossa siveltimestäni, joka maalaa päivieni kulkua ja maisemaa. Katsella vain sen sijaan uteliaana, mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan, kun annan sen olla täynnä yllätystä myös itselleni. 

Iloitsen ja kiitän kuluneesta vuodesta. Kaikki siinä ei ollut helppoa, mutta kaikki on ollut täynnä uutta ja erilaista. Nyt siis istun tukevasti uuden vuoden sukkulani kyytiin ja sanon että olen valmis, että antaa mennä. Ehkä minua hetkittäin pelottaa, tai huimaa, ehkä on vaikeaa luottaa, mutta yritän ennen kaikkea olla painamatta itse jarrua. Olla estämättä sitä rohkeutta, joka saa minut suhtautumaan niin itseeni kuin kaikkeen muuhunkin uudella tavalla, ja estämästä sitä elämää, joka haluaa muovata minua vielä ihmisenä.

Hyvää Uutta Vuotta, rikasta ja antoisaa!